JUVA ROKKAA-FESTARIT LOPPUU!

Juvalla kuusi kertaa järjestetty Juva Rokkaa-festarit on tullut tiensä päähän. Tapahtuma järjestettiin vuosittain Juva Campingilla. Syynä lopettamiseen on taloudelliset realiteetit. Mennyt kesä oli festariviikonloppuna kelien puolesta surkea, jonka takia tapahtuma oli tappiollinen. Alkujaan oli aikomuksena järjestää festarit vielä ensi kesänä, mutta elokuun lopulla tehtiin päätös tapahtuman lopettamisesta. Jii Pee Events Oy:n Jukka Petäjä sanoo päätöksen olleen vaikea.
- Kesän sää Juva Rokkaa- alusviikolla ja viikonloppuna vaikutti tulokseen negatiivisesti. Kun tiistaina tuli masentava keliennuste viikonlopuksi, se lamaannutti ennakkolippujen myynnin täydellisesti loppuviikolla. Perjantain osalta huono keli vaikutti sekä porttimyyntiin että anniskelumyynteihin. Perjantain sateinen, tuulinen ja kylmä keli tekivät olosuhteista arktiset ja tuotto ei vastannut etukäteisodotuksia. Tämän vuoksi jouduin hakemaan Jii Pee Events Oy:n konkurssiin. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli pakko tehdä, sanoo Jukka Petäjä.

Juva Rokkaa-promoottori Vesa Kontiainen kertoo, että vielä heinäkuun alussa pohdittiin festarien tekemistä ensi vuodelle ja hän kartoitti tapahtumaviikonlopun ajankohdan sekä varasi esiintyjät.
- Alkujaan meillä oli ideana tehdä vielä vuoden 2019 tapahtuma, eikä muuta. Menneen kesän tappiollinen tulos vauhditti päätöstä ja lopulta järki voitti tunteen. Harmi, että meillä oli ensimmäistä kertaa festarien aikaan karut olosuhteet, vaikka kesä muuten oli mitä hienoin kelien puolesta, kertoo Vesa Kontiainen.

Jii Pee Eventsin Oy:n Jukka Petäjä korostaa, että asiaa pohdittiin Kontiaisen kanssa monelta kantilta.
- Menneestä kesästä tappio oli sen verran iso, että siihen ei osattu varautua. Elokuun lopussa teimme Vesan kanssa päätöksen, ettei meidän kannata tehdä enää tapahtumaa. Sääli, mutta asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen eikä turhan suuria riskejä pystytty enää ottamaan.

Molemmat korostavat päätöksen olleen erittäin vaikean ja raskaan, mutta muuta vaihtoehtoa asiaan ei ollut.
- Juva Rokkaa oli hieno tapahtuma ja kuusi vuotta sitä teimme suurella sydämellä, tunteella ja järjellä. Nyt se on tullut tiensä päähän. Ei pidä surra, mitä ei enää ole vaan pitää iloita siitä mitä on ollut kuuden vuoden ajan. Kiitämme näistä vuosista yleisöä, yhteistyökumppaneita, esiintyjiä, kaikkia töissä olleita, tavarantoimittajia sekä viranomaistahoja.